Maisematilallinen analyysi

Kaupunkirakenteen ongelmat ja kehitysmahdollisuudet

Kaupunkipuiston kolme eri osa-aluetta

SWOT

 

 


Osa-alueiden vahvuudet ja heikkoudet


Harjun alue

Lamminmäen harjualue on 1800 -luvun lopun kartassa ollut kokonaisuudessaan havukasvillisuutta. Ainoastaan Inkin pellon reunavyöhyke on ollut lehtipuuvaltaista, samoin kuin Mäkilammen pohjoispuolella oleva kasvillisuuskaistale. Harjun rakenne on kuvattu 1800 -luvun lopun senaatinkartoissa selkeästi. Nyt harjujakso on osittain rikkoutunut soranoton seurauksena. Vieremän kylä mainitaan asiakirjoissa jo 1500 -luvulla. Vanha kylätontin paikka oli aivan joen mutkassa, myöhemmin toinen rakennusryhmittymä sijoittui pellon pohjoispuolelle. Kylätontit eivät ole enää maastossa havaittavissa. Ainoastaan yksi maatila ja vanha lato muistuttavat vanhasta rakennuskannasta. Kylätontilta luoteeseen ja koilliseen suuntautuvat karjakujat ovat maisemassa yhä havaittavissa. Toinen palvelee maatilan sisääntulotienä ja toinen viherväylänä asuinalueen sisällä. Vieremään saavuttaessa tieltä avautuu viljelysmaisema, joka on ollut peltona ainakin vuodesta 1711. Peltoalue on säilyttänyt yhä hyvin alkuperäiset rajansa. Vieremän kosken alue on toiminut liikenteellisenä, toiminnallisena ja maisemallisena solmukohtana. Koskessa on toiminut jalkamylly jo ainakin 1600 -luvulla ja myöhemmin ratasmylly. Nykyinen suojeltu myllyrakennus on peräisin 1900 -luvulta. Myös seudun varhaisimmat tielinjaukset ovat ylittäneet Loimijoen tällä kohdalla. Merkittävin vanhoista tielinjauksista on ollut mahdollisesti keskiaikainen kirkkotie, joka on kulkenut Vieremän kylätontin läpi ja Mäkilammin pohjoispuolitse Humppilan suuntaan.


Pohjakartta (c) Maanmittauslaitos, lupa nro HÄME/516/06



Alueen vahvuudet ja heikkoudet

Harjun alueen vahvuuksia ovat myllyn ympäristö ja Vieremän harjualue sekä tätä ympäröivät vanhat peltoaukeat. Alue on ollut pitkään kulttuurivaikutusten alaisena. Lamminmäen rinteiltä on löydetty esihistoriallisia asuinpaikkoja ja alueella on harjoitettu viljelyä ainakin 1700- luvun alussa. Lisäksi moninaisten kasvupaikkatyyppien myötä harjunalue on luonnonolosuhteiltaan monipuolista. Alueella ei ole laajoja yhtenäisiä rakentamisen alueita ja lajien liikkuminen on suhteellisen vapaata, jolloin Harjun alue muodostaa merkittävän osan ekologista verkostoa.

Harjua on käytetty soranottoalueena, jolloin yhtenäinen harjuluonto on paikoin pirstoutunut. Etenkin myllyn koillispuolella sijaitseva, nyt jo käytöstä poistettu, soranottoalue on merkittävä maisemavaurio. Muita heikkouksia on paikoitellen huonot kevyenliikenteen yhteydet muun muassa Vieremän alueelle.


Pohjakartta (c) Maanmittauslaitos, lupa nro HÄME/516/06



Teollisuusperinnön alue

Rantalanmäen alue oli 1700 -luvun lopussa kauttaaltaan viljelyksessä, vain kapea niittykaistale erotti peltoalueen Loimijoesta. Yhä edelleen Rantalanmäen asuinalue liittyy Loimijokeen kapean viherkaistaleen avulla. Vanha niittykaistale on siis näkyvissä maisemassa yhä viheralueena. Myös Räynynojan varsi on 1700 -luvun lopun kartoista tulkittavissa niityksi. Tällä hetkellä ojan varressa kulkee kevyenliikenteen väylä ja viherkaistale.

Nykyinen Turuntie ja sen jatkeena Kauppakatu myötäilevät 1700 -luvun lopun tielinjauksia. 1800 -luvulla keskusta-alueelle syntyneet pääkadut muodostavat yhä rungon nykyiselle katuverkolle. Osa näistä linjauksista on luultavasti vanhempaakin perua. Keskiaikaisen kirkkotien eteläisempi linjaus on kulkenut Kydön ja Lunttilan kylien läpi Kuhalan koskelle ja siitä Vieremään päin. Oletettavasti Turuntie ja Hämeentie ovat syntyneet samoille linjauksille tämän vanhan Kirkkotien kanssa.

Senaatinkartassa vuodelta 1884 merkityt puistoalueet - Yhtiönpuisto, Talsoilanpuisto ja Viksbergin kartanopuisto - noudattelevat yhä samoja rajauksia. Talsoilanpuistossa on vuoden 1884 kartassa merkittynä kartanon päärakennuksen paikka. Puistossa on yhä jäljellä kartanolle vievät portaat. Myös Viksbergin kartanopuiston rajaukset ovat vielä selkeästi maastossa havaittavissa, vaikka puiston sisäiset rakennelmat ovat aikojen saatossa hävinneet. Vuoden 1775 kartassa Viksbergissä nykyisen kutomon kohdalla on ollut viljelyalueita. Viljelykseen heikosti soveltuvalle kallioiselle saarekkeelle rakennettiin 1850 -luvulla työväenpytingit. Tämä puustoinen saareke on yhä säilynyt maisemassa.


Pohjakartta (c) Maanmittauslaitos, lupa nro HÄME/516/06




Alueen vahvuudet ja heikkoudet

Alueella sijaitsee lukuisia yksittäisiä hienoja, rakennushistoriallisesti arvokkaita kohteita sekä yhtenäisinä säilyneitä, ajalleen tyypillisiä kaupunkirakenteellisesti arvokkaita alueita. Tästä huolimatta useat kohteet ja alueet eivät tule kaupunkirakenteessa esiin niiden ansaitsemalla tavalla. Keskustan alue on 1900-luvun kuluessa muodostunut varsin vaihtelevaksi; paikoitellen kaupunkikuva on häiritsevän rikkonainen. Kutomon ympäristössä paikoitusalueet ottavat osittain pääroolin maisemassa.

Merkittävä tekijä Forssan kaupunkirakenteessa jo 1800-luvun puolivälistä lähtien on ollut selvä kontrasti maaseutumaiseman ja teollisuusmiljöön välillä. Tämä selkeä rajapinta on säilynyt kutomon alueella teollisuusrakennusten rajautuessa osin edelleenkin avoimeen maisemaan. Suunnitelmat rakentaa asuinalueita nykyisille peltoalueille uhkaa tätä Forssan kaupunkirakenteelle tyypillistä luonteenpiirrettä.


Pohjakartta (c) Maanmittauslaitos, lupa nro HÄME/516/06


Agraarimaiseman alue

Hakalanaukeen laaja viljelyaukea on ollut ainakin osittain 1700 -luvulla viljelyksessä. Loimijoen lähiympäristö oli melko pitkään niittymaana, koska se on ollut liian kosteaa viljelykselle. Viljelymaisemalle tyypillistä on ollut sen moni-ilmeisyys, avo-ojien muodostama rytmi sekä viljely-, niitty- ja hakamaa- alueiden vaihtelu. Maastossa tästä viljelysmaiseman historiasta on vielä näkyvissä muutamia latoja ja niille johtavia peltoteitä. Nykyiset tiet noudattelevat 1884 senaatinkarttaan piirrettyjen peltoteiden linjauksia.

Viljelyaukean maisematilat ovat säilyttäneet piirteensä hyvin pitkään. Alue rajautuu pohjoisesta Kuuston ja Lunttilan kyliin ja etelästä Salmistonmäkeen ja Loimalammiin. Helpoiten viljeltävät alueet on otettu jo varhain viljelykäyttöön. Maaperältään tai muilta viljelysominaisuuksiltaan kehnommat alueet ovat jääneet viljelemättä ja muodostaneet ympäristöstä erottuvia saarekkeita tai rajapintoja. Tällaisia ovat esimerkiksi Kuuston kylän raja ja Anttilan metsäsaareke, jotka ovat luettavissa jo Lunttilan kylän maakirjakartasta vuodelta 1649. Metsäinen Salmistonmäki ja Loimalammin suoalue ovat muodostaneet maisemaan selkeän rajan. Osa suoalueesta ojitettiin jo 1800-luvun loppuun mennessä ja muutettiin viljelykäyttöön. Salmistonmäellä on ollut hakamaa ainakin vuodesta 1884. Alueelta löydetyt esihistorialliset asuinpaikat kertovat kuitenkin alueen kulttuurivaikutusten ulottumisen jo paljon pidemmälle. 1800 -luvun lopulta asti maisema on tilallisesti pysynyt melko samanlaisena.


Pohjakartta (c) Maanmittauslaitos, lupa nro HÄME/516/06



Alueen vahvuudet

Alueella on pitkät perinteet maatalouselinkeinon hyödyntämisessä. Tämä näkyy paitsi viljelyksessä olevilla alueilla, myös Salmistonmäen perinteikkäässä hakamaassa.


Pohjakartta (c) Maanmittauslaitos, lupa nro HÄME/516/06

 

Lähteet:

Maanmittauslaitos. Peruskartta 1:20 000, karttalehti 2113
Maanmittauslaitos. Haudankorva 1775.
Maanmittauslaitos. Haudankorva-Viksberg 1787-89.
Maanmittauslaitos. Talsoila 1854.
Kansallisarkisto. Senaatinkartta 1884, karttalehti XIII 23
Alanen, T., Saulo Kepsu ; [övers. Henrik Ekberg och Saulo Kepsu] Kuninkaan
kartasto Suomesta 1776-1805 = Konungens kartverk från Finland. Helsinki 1989.
http://www.virtuaaliyliopisto./fi/palvelut/maakirjakartat/kartat/haku.php